Sivut

torstai 23. kesäkuuta 2016

Twix-palat ilman uunia ja hellaa (gluteeniton, viljaton, maidoton, munaton, ilman valkaistua sokeria, vegaaninen, paleo)


Kerroin aiemmin, että kävin kertomassa paikallisille Nuorille Martoille raakakakuista ja tein tilaisuuteen mansikka-mango-sitruunaraakakakun sekä Twix-paloja. Twix-paloilla tarkoitan tässä pieniä neliöksi leikattuja suupaloja, joissa on "keksipohja", "toffeetäyte" ja suklaakuorrute. Tämä nyt ei ole raakakakku, mutta  mikään ei estä tekemästä tästä piirakkaa irtopohjavuokaan. Tosin nämä ovat sen verran makeita ja täyttäviä, että pieni määrää riittää kerta-annokseksi! 

Kuten edellisen raakakakun yhteydessä kerroin, kaloreita raakaleivonnaisissa on usein ihan samalla tavalla kuin muissakin leivonnaisissa ja herkuissa, mutta raaka-aineet ovat laadukkaampia ja terveellisempiä. Tässä annoksessa oli yhteensä noin 5500kcal, joka teki yhtä palaa kohden noin 86kcal.

Verrattuna kaupan Twix-patukoihin, joiden raaka-ainesisältö koostuu muun muassa sokerista, maissisiirapista, vehnästä, rasvattomasta maidosta ja keinotekoisista makuaineista, nämä palat ovat jotain aivan muuta. Pohjan "keksiosan" valmistin mantelijauheesta ja kookosöljystä, jolloin rakenne on keksin tapaan hieman murumainen. Jos ei pidä kookoksen mausta, voi sen tilalle käyttää (kalliimpaa) kaakaovoita. Makeutin pohjan vaahterasiirapilla, mutta jos välttelet sokereita, niin sen voi korvata stevialla (maun mukaan). Silloin voi tosin joutua lisäämään kookosöljyn määrää, jotta pohja ei olisi liian kuiva. Pohjataikinaan lisätty suola sopii hyvin muuten niin makeisiin paloihin ja tuo keksimäisyyttä makuun.

Täytteen toffee on valmistettu taateleiden ja vaahterasiirapin seoksesta ja maustettu vaniljajauheella. Lisäsin täytteeseen vielä kookosöljyä (jonka voi jälleen kerran korvata kaakaovoilla), jotta täytteestä tuli hieman kovempi, eikä se pursuisi välistä pois paloja leikatessa. Rasvan voi kuitenkin jättää pois, täyte on silloin vain hieman pehmeämpi (ja tarttuu joka paikkaan). Täyte oli joka tapauksessa aivan mielettömän hyvää! :P
Pinnan suklaa on valmistettu perinteisesti kookosöljyn, kaakaojauheen ja vaahterasiirapin yhdistelmästä. Kaakaon ja vaahterasiirapin määrillä voi leikkiä sen mukaan kuinka vahvaa ja makeaa haluaa. Vaahterasiirapin voi korvata myös hunajalla (jolloin ei vegaaninen) tai agavella, jos haluaa tehdä näistä aidosti 100% raakoja. Raakaleivonnaisilla tarkoitetaan sellaisia leivonnaisia, joita ei ole missään vaiheessa kuumennettu yli 42C, ei myöskään niissä käytettyjä raaka-aineita. Vaahterasiirappi valmistetaan kuumentamalla vaahteran mahlaa, kunnes lopputuloksena on siirappi. Siten se ei ole ns. raakatuote. Täten myös kookosöljy ja kaakaovoi tulisi sulattaa vesihauteessa niin, ettei sen lämpötila ylitä 42 astetta. Mielestäni kuitenkaan raakaleivonnaisten kaikkien ainesosien ei tarvitse olla raakoja vaan riittää, kun suurin osa on. Jokainen tehköön kuten itse haluaa. :) Raaka-aineet ovat toki kalliita, joten jos haluaa päästä hieman halvemmalla, niin voi käyttää ihan tavallisiakin ei-raakoja ja ei-luomuja tuotteita, mutta valmistaa leivonnaiset muuten raakaleivonnan periaatteilla.

Suklaapäällisen valmistuksessa huomasin muutaman huomion arvoisen seikan. Hunaja ei sekoitu suklaaseen vaan valuu kattilan pohjalle ja pinnalle jää kaakao-öljykerros. Vaahterasiirappi toimii sitä vastoin hyvin. Agavea en ole kokeillut. Hunajan sekoittumista auttaa kuitenkin, kun vispaa joukkoon soijalesitiiniä, tuli lopulta ihan hyvää raakasuklaata. Käytin näihin paloihin kuitenkin vaahterasiirappiversiota, sillä soija oli tällä kertaa vältettävien listoilla.
Nämä palat olivat taivaallisen hyviä ja valmistuivat myös nopeasti tehokkaalla blenderillä (suklaan kovettuminen vie jonkin aikaa). Jos et sellaista omista, niin monitoimikoneessa homma käy todennäköisesti helpommin, kuin tehottomalla blenderillä.
RAAKA TWIX-PALAT
(noin 64 pientä palaa)
Pohja:
½tl laadukasta suolaa
½tl tai maun mukaan vaniljajauhetta
4rkl vaahterasiirappia, agavea tai hunajaa (hunaja ei ole vegaaninen tuote)
1dl kookosöljyä tai kaakaovoita sulatettuna

Toffeetäyte:
4dl pehmeitä taateleita
4rkl vaahterasiirappia, agavea tai hunajaa (kevennettynä versiona voi kokeilla pelkkää vettä)
5rkl kookosöljyä tai kaakaovoita sulatettuna
vaniljajauhetta maun mukaan

Suklaakuorrute:
150g (vajaa 1,25dl sulatettuna) kookosöljyä tai kaakaovoita
4rkl kaakaojauhetta
4rkl vaahterasiirappia, agavea tai hunajaa
Sekoita pohjan aineet keskenään ja painele se noin 20x20cm leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Valmista täyte hienontamalla blenderissä tai monitoimikoneessa taatelit, vaahterasiirappi ja sula rasva keskenään. Levitä taatelikinuski pohjan päälle ja laita jääkaappiin. Sekoita suklaan aineet kulhossa ja sulata ne vesihauteessa. Vispilä on tähän hyvä väline, jolloin vältyt kaakaopaakuilta. Anna seoksen hieman jäähtyä, ettei se ole enää lämmintä ja kaada kinuskin päälle. Laita vuoka jääkaappiin kunnes pinta on täysin jähmettynyt ja leikkaa levy haluamasi kokoisiksi paloiksi. Itse sain tästä 64 pientä palaa. Ovat täyttäviä!






12 kommenttia:

  1. Olisiko sinulla mitään ideaa millä voisi korvata mantelijauheen pohjassa? Näitä olisi kiva tehdä lapsille mutta poika on herkistynyt manteleille joten mantelijauhetta en voi käyttää :/
    Kiitos, ihana blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut muulla tavoin, mutta tilalla voisi kokeilla esim. Jotain muuta jauhettua pähkinää tai esim. Auringonkukansiemeniä. Myös kaurajauhoja voi kokeilla mutta siinä tapauksessa seos vaatii enemmän rasvaa.

      Kiitos palautteestasi! 😊

      Poista
    2. kookosjauho voisi toimia,tuli mieleen:) maku toki muuttuu,mutta voisi sopia (ainakin itsestä tuntuu sille,kun näitä nyt tein ja maistelen:)

      Poista
    3. Maullisesti kookos sopisi erinomaisesti (rakastan kookosta ;)), mutta kookosjauho on koostumus on hyvin erilainen kuin mantelijauheella. Mantelijauhe on jauhettua mantelia, kookosjauho taas jauhettua kookosta, josta on poistettu rasvaa, jolloin se on kuivempaa ja kuitupitoisempaa ja imee siten myös enemmän nestettä yms. Jos kookosta haluaa kokeilla niin kokeilisin jauhettujen kookoshiutaleiden ja kookosjauhon seosta (hiutaleita enemmän kuin jauhoa) ja tarvittaessa joukkoon öljyä tai pikku tilkka vettä/kasvimaitoa. :)

      Poista
  2. Nam! Täyytyypä testata, näyttää hyvältä. Ja tuo edellispostauksesi jäätelö oli suussa sulavan näköistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Nämä olivat todella hyviä, niin kuin tuo eilisen sangriajäätelökin :)

      Poista
  3. moikka! nää oli tosi hyviä nam! saa kyllä olla aika pro,että saa ton näkösiksi:D mulla siis ei tullu ihan ton näköstä;) suklaa halkeilee kun leikkaa - kinuski oli tosi vaikee levittää kun tarttuu - pohja oli liian murenevaa eikä oikein pysy kasassa. Mutta maku on taivaallinen! Kiitos kun postailet näitä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alkoi oikein naurattaa viestisi, nimittäin minulle kävi juuri kuvailemasi tavalla ensimmäisellä testauskerralla. Tosin pohja oli molemmilla kerroilla hyvä, ei liian murustuva, olisikohan sinun pitänyt laittaa hieman enemmän öljyä?

      Kinuski tosiaan pursusi välistä leikatessa, joten tein muutoksia tähän toiseen versioon. Jätin veden pois ja laitoin tilalle kookosöljyä, jolloin täytteestä tuli paksumpaa ja jääkaapissa oltuaan öljy kovettua sen verran, että täytteestä tuli kiinteä eikä pursunnut. Leikkaamisessa auttaa kun käyttää tarpeeksi isoa ja terävää veistä ja kastaa sen kuumaan veteen ennen kuin leikkaa, jolloin lämmin veitsi sulattaa suklaan pintaa ja paloista tulee kauniimpia. Kotioloissahan sillä ei ole merkitystä miltä se näyttää, mutta Martoille haluan tarjota vain priimaa :D Muuten, sen jälkeen, kun on kastanut veitsen kuumaan veteen, se kannattaa vielä pyyhkäistä kuivaksi pyyhkellä, jotta lopputulos olisi erityisen kaunis! :)

      Poista
  4. Ihanan herkullisia ohjeita. Näitä taidan huomenna kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä ovat todella herkullisia ja helppo tehdä mikä on tietysti vielä plussaa 😊.

      Poista
  5. Tein näitä pikkuveljen rippijuhliin viikonloppuna. Aivan sairaan hyviä!! :) Korvasin pohjan mantelijauheen auringonkukansiemenillä, kun maha ei kestä mantelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että pidit reseptistä. Auringonkukansiemenet ovat hyvä korvaaja ja jos ei tarvitse olla aidosti raaka, niin suosittelen lämpimästi paahtamaan siemenet kevyesti ennen käyttöä, jolloin maku on entistä parempi. 😊

      Poista