Sivut

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Mokkapalasmoothie (munaton, maidoton, gluteeniton, vegaaninen, paleo, vhh)


Riisiproteiini on hyvä vaihtoehto proteiinilisäksi niitä ajatellen, joille maitotuotteet ja palkokasvit eivät sovi. Olen tähän asti testannut riisiproteiineista maustamatonta versiota sekä vaniljalla ja suklaalla maustettua. Maustamattomasta ei blogissa ole  kuin yksi ohje, proteiinisämpylät ja ihan aiheesta: siitä on vaikea keksiä ja saada aikaan mitään syömäkelpoista! Pienissä määrissä se menee esimerkiksi suolaisen ruoan joukossa (jossa en tosin juurikaan näe järkeä sitä käyttää), mutta muuten se on melkoisen jauhoista ja jopa kitkerää. Jos sinulla on hyviä vinkkejä tai reseptejä maustamattomalle riisiproteiinille, niin otan niitä mielelläni vastaan (miten hukata 1kg pahaa jauhoa?)!


Vaniljalla maustettu ja stevialla makeutettu riisiproteiini on jo huomattavasti parempaa, suklaa vielä entisestään. Ei nekään tosin mitään herkkua varsinaisesti ole, mutta menee kyllä alas smoothieissa ja proteiinipatukoissa. Jos tosin olet tottunut vain kaupassa myytäviin, lähinnä karkkipatukoilta maistuviin proteiinipatukoihin, voi riisiproteiiniin tottuminen viedä vähän aikaa.
Päätin tilata kokeeksi suklaariisiproteiinia, merkkinä Sun Warrior, josta olin lukenut paljon positiivista. Ei pitäisi kuulemma olla yhtä jauhoista ja kitkerää, kuin moni muu. Testasin jauhetta valmistamalla mokkapalasmoothien. Smoothien raaka-aineiden määrää voi hyvin muokata makunsa mukaan. Tämä resepti on vain oma ehdotukseni. Vaikka riisiproteiinissa on makeutus jo mukana, niin mielestäni se ei riittänyt. Lisäsin hieman steviaa, mutta kuten ohjeessa lukee, niin makeutukseen voi laittaa ihan mitä haluaa ja kuinka paljon tahtoo! Mitä tulee tähän suklaariisiproteiiniin, niin kyllä se jauhoisuus hieman smoothiessa maistuu ja tuntuu, mutta on kuitenkin jo paljon positiivisempi kokemus kuin maustamaton. Tätähän voi hyvin käyttää, joten odotan innolla miten se toimii proteiinipatukoissa :)
MOKKAPALASMOOTHIE
(2 annosta)
1 avokado
1 mitta (21g) suklaariisiproteiinia
4dl haluamaasi kasvimaitoa
2rkl tocoa
2tl lucumaa
1-2tl pikakahvimuruja
1-2tl kaakaojauhetta
0,25tl suolaa
haluamaasi makeutusta maun mukaan
Laita kaikki aineet blenderiin ja hienonna seos tasaiseksi ja kuohkeaksi. Tarjoile heti. Halutessasi voit koristella juoman esimerkiksi strösseleillä (itse tehty sokeriton versio löytyy täältä) tai kookoshiutaleilla, jotka ainakin meillä ovat perinteisimmät mokkapalojen koristeet.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti