Sivut

tiistai 5. tammikuuta 2016

Paimenen piiras kukkakaalimuusilla (sokeriton, viljaton, gluteeniton, vähähiilihydraattinen, paleo ja maidoton vaihtoehto)


Idean tähän ruokaan tuli englantilaisesta paimenen piiraasta (Shepherd's Pie). Se on paistos, jossa vuoan pohjalla on jauheliha-kasvismuhennos ja päällä perunamuusia, vähän kuin meidän jauheliha-perunamuusivuoka, mutta parempi. Muhennokseen voi käyttää ihan mitä kasviksia haluaa ja mausteitakin voi säätää mieleisekseen. Tällä kertaa halusin pysytellä mahdollisimman perinteisellä ja yksinkertaisella linjalla mausteiden suhteen ja kasvikset valikoituivat sen mukaan mitä sattui olemaan. Suurustin seoksen tomaattipyreellä, joka toi samalla hyvää makua ja testimaistelijat totesivat muhennoksen sairaan hyväksi. Jos et voi käyttää tomaattia, voi suurustaa vuoan esimerkiksi riisijauhoilla tai maizenalla tai tehdä seoksesta irtonaisempaa ilman paksua lientä, joka sitoo jauhelihaa ja kasviksia paremmin yhteen.
Peruna-allergisia ajatellen tein muusin tilalle kukkakaalimuusin, jonka joukkoon lisäsin muutaman kananmunan. Kananmunan voi jättää pois, jos ei sitä voi käyttää. Sen tilalle voi kokeilla laittaa teelusikallisen tai pari esimerkiksi psylliumia, joka sitoo muusia hieman.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä paistos oli aivan törkeän hyvää! Taatusti tehdään monesti uudestaan! Nam!
JAUHELIHA-KUKKAKAALIMUUSIVUOKA (PAIMENEN PAISTOS KUKKAKAALIMUUSILLA)
Kukkakaalimuusi:
1 iso kukkakaali
2 isoa munaa
(nokare voita)
suolaa maun mukaan

Jauhelihamuhennos:
400g haluamaasi jauhelihaa (itse käytin naudan jauhelihaa)
3 porkkanaa kuorittuna ja pilkottuna pieniksi paloiksi
1 iso sipuli kuorittuna ja silputtuna
1-1½dl vettä
0,75dl tomaattipyreetä
maun mukaan suolaa, mustapippuria ja maustepippuria
maun mukaan tuoretta persiljaa
Valmista kukkakaali muusi höyryttämällä tai keittämällä kukkakaalin nuput kypsiksi. Soseuta kypsät kukkakaalin palat ja mausta suolalla ja halutessasi voilla. Anna jäähtyä ja lisää jäähtyneen soseen joukkoon munat ja sekoita tai vatkaa tasaiseksi.
Paista jauheliha ja sipulit pannulla ja lisää paistamisen aikana joukkoon porkkana. Lisää joukkoon tomaattipyree ja vesi ja mausta makusi mukaan. Tarkista maku. Lisää lopuksi joukkoon tuoretta persiljaa silputtuna. Tähän muhennokseen voi laittaa muitakin kasviksia/juureksia, esimerkiksi lanttua, selleriä, herneitä, kiinankaalia, sieniä...
Kaada jauhelihamuhennos voidellun uunivuoan pohjalle ja levitä päälle kukkakaalimuusi. Jos käytät maitotuotteita, voit ripotella päälle juustoraastetta. Maidottomat voivat halutessaan kokeilla vaikka itse tehtyä vegaanista parmesaania.
Paista vuokaa uunissa 200C noin 30 minuuttia. Koristele esimerkiksi persiljalla.




6 kommenttia:

  1. Hei, tämä vaikuttaa niin hyvälle, että on pakko kokeilla! Muutenkin sinulla on kivoja ohjeita näin "ruokavammaiselle"!

    VastaaPoista
  2. Todella hyvää. Tehdään toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit, mekin tykättiin kovasti. :)

      Poista
  3. Ihana resepti. Tein muusin parsakaalista ja sekin oli hyvää, porkkanan tilalla palsternakkaa. Tätä tulen tekemään uudelleenkin! Seuraavalla kerralla täytyy vaan varata muusiainesta enemmän, olisi saanut olla 2 normikokoista parsaa niin olisi tullut paksumpi kerros. Ihanaa että jaksat kehitellä herkullisia treseptejä rajoitulla ruokavaliolla oleville, näistä on niin paljon iloa kun itse ei osaa tai jaksa! <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustavasta palautteestasi! Sinun versiosi kuulostaa todella herkulliselta! :)

    VastaaPoista