Sivut

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Maailman parhaat kookoskeksit ilman munaa (munaton, maidoton, gluteeniton, viljaton, paleo, vegaaninen)


Maailman parhaat neljän kookoksen keksit ovat kuuluneet blogini suosituimpiin resepteihin alusta asti. Siinä on jälleen kerran erinomainen esimerkki siitä, miten erityisleivonnainen voi olla jopa paremman makuinen kuin normaali versio. Niitä on kokeiltu niin vehnäjauhoilla kuin valkoisella sokerilla ja tähän asti kaikki ovat sanoneet, että blogiin kirjattu versio on paras.

Taannoin sain pyynnön muokata reseptistä munattoman. Täytyy myöntää, että epäilin sitä, tuleeko kekseistä rapeita tai pysyvätköhän ne kasassa ja yllätyin täysin, kun keksit olivat jäähtyneet. Maku oli täydellinen, koostumus oli rapea kuten kuuluukin olla, enkä olisi ikinä uskonut, että homma toimii niin hyvin. Olin todella tyytyväinen. Kuvan kekseihin käytin ruokosokeria, sillä kookospalmusokeri oli loppu. Suosittelen jälkimmäistä, sillä totesin, että sillä tulee paras maku. Eipä silti, paremman puutteessa voi käyttää muutakin ruskeaa sokeria. Nämä ovat taatusti kookoksen ystävän parhaita keksejä!

MAAILMAN PARHAAT MUNATTOMAT KOOKOSKEKSIT
2dl kookoshiutaleita
1rkl pellavajauhetta (käytin vaaleita pellavansiemeniä (saa Fitness Firstiltä) ja jauhoin ne itse tehosekoittimessa), tummiakin voi kokeilla, mutta maku on aavistuksen vahvempi
2tl leivinjauhetta
maun mukaan vaniljajauhetta
75g kookosöljyä sulatettuna
4rkl haluamaasi kasvimaitoa
Sekoita kuivat aineet kulhossa sekaisin ja lisää joukkoon öljy ja kasvimaito. Anna taikinan seistä noin 10 minuuttia, jotta se paksuuntuu ja ota siitä sitten haluamasi kokoisia nokareita leivinpaperoidulle pellille ja litistä ne kekseiksi. Paista keksejä uunissa 175C noin 12-15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet väriä. Anna jäähtyä täysin.



4 kommenttia:

  1. Ei vitsit, näyttää ihan superhyviltä! Pakko kokeilla joku päivä :)


    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Hei, millä pellavajauheen voisi korvata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kokeilla chiansiemeniä tai laittaa vähän lisää psylliumia. :)

      Poista